tiistai 18. marraskuuta 2014

Teresa Välimäki & Johanna Lindholm Hyvää Joulua & Bloggaajan välipala





Sain Teresa Välimäen ja Johanna Lindholmin Hyvää Joulua -kirjan kustantajalta jo lokakuun puolella, mutta lämpenen hitaasti joululle, joten kirja sai odottaa marraskuun puolelle. Uskon, että kaikelle on oikea aikansa. Pidän joulusta, mutta en halua yliannostuksia, en halua kuluttaa sitä loppuun ennen aikojaan. Joulun ihme säilyy, kun osaa arvostaa sitä. Välimäen monipuolisista resepteistä on iloa pitkään niin ennen joulua kuin joulun jälkeenkin.

Olen kerännyt ruoka- ja joulukirjoja kauan. Tunnen jo nyt, kuinka tästä muodostuu suosikkini. En ole perinteisten jouluruokien ystävä, olen oppinut maailmalla syömään muunkinlaisia jouluaterioita. Minulle maistuu niin kinkku kuin kalkkuna, laatikoita siedän niukin naukin. Olen kokeillut jo useita tämän ihanan kirjan ohjeita. Nämä ohjeet sopivat niin syksyn hetkiin, jouluun kuin uuden vuoden menuihin. Kirjan kuvitus on upean rustiikkimainen ja silmiä hivelevän kaunis. Valokuvat ovat Laura Riihelän. Kirjan kannessa on kaunis viikunapeti. Gaafinen suunnittelu on Timo Hämäläisen.

Hyvää joulua kertoo joulunherkuista modernein ottein. Vanha perinne on silti läsnä näissä ohjeissa päivitettynä. Välimäen ja Lndholmin kirjassa on kymmenen osiota: Talviaamuihin, Alkuun ja napostelunälkään, Juhlapöydän pääruoat, Pääruokien rinnalle, Jälkiruoat, Joulukarkit, Leivonnaiset, Ruokalahjat, Pieniä ideoita kodin koristeluun ja Juhlasta arkeen – tähteet pöytään.

Olen harvoin lukenut näin monipuolista kirjaa, jonka ohjeet maistuvat minullekin. Viikonloppuna tarjoilin vieraille karitsankyljyksiä kukkakaalipyreellä ja mustaherukkakastikkeella, Jälkiruokana meillä oli inkivääripannacottaa ja mustikoita ja joulubrownien herkullisia paloja. Mustaherukkakastike oli maistuvaa. Herkuttelimme myös Lumoavalla Mustikkaglögillä, jota satuin löytämään perjantaina. Edellisenä viikonloppuna kokeilimme uunissa haudutettuja karitsanpotkia. Tänään on aivan pakko kokeilla vaniljalla ja kanelilla maustettua vispipuuroa ja tehdä lopusta omenasadosta omena-aprikoosihilloa.

Hyvää Joulua on ehdottomasti paras tämän vuoden ruokakirja ja kohoaa mieluisimmaksi joulukirjaksi. Tähän kirjan ostamiseen kannattaa sortua. Joskus on vain oikeus herkutella. Kirjoitan tätä joulukaakaota maistellen, ja senkin ohje on kirjassa. En ole mikään innokas ruoanlaittaja, joten tarvitsen todella inspiroivia ideanlähteitä. Kirjan annoskoot ovat kohdallaan. Eli tässä on täydellinen keittokirja.


Teresa Välimäki & Johanna Lindholm Hyvää Joulua
WSOY 2014. Arvostelukappale.

Kuvitan omilla kuvilla tämän tekstin. Eihän näitä annoksia tilata, joten kukin luo omilla taidoillaan, siksi minäkin käytän omia kuvia. Joten aitoja kuvia saat ihastella kirjan sivuilla.


Inkivääri pannacottaa mustikoilla

6 annosta

2 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 tlk sokeria
pala tuoretta inkivääriä
2 dl maustamatonta jogurttia
Mehustetut mustikat
200 g pakastemustikoita
1 dl sokeria
0,5 dl vettä
0.5 tl kardemummaa
Koristeluun
Mustikoita


Ohje

Mehusta ensin mustikat. Mittaa kattilaan mustikat, sokeri, vesi ja kardemumma. Kiehauta seos ja keitä hiljaa poreillen noin 10 minuuttia. Jäähdytä.

Liota liivatelehdet. Mittaa kerma, maito, sokeri ja kuorittu ja viipaloitu inkivääri kattilaan. Kiehauta seos sekoittaen. Anna inkiväärin uuttua noin 5 minuuttia. Poista inkivääriviipaleet. Purista liivatteista vesi ja lisää ne kermaseokseen. Sekoita hetken kuluttua mukaan jogurtti.


Laita annoskulhojen pohjalle mustikkaseosta ja lisää pannacotta-seos. Peitä kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin.







Sekoitetaan pakka nyt kunnolla. Tein viikonloppuna leffapostauksen. Olisin voinut nimetä sen Vieraalla maaperällä postaukseksi, mutta en löytänyt sen alkuperää. Yritän pitää blogini puhtaana kirjablogina, mutta jatketaan nyt hieman tätä eksyilyä.

Miten olisi bloggaajan välipala?







RaejuustoaVaahterasiirappia
Luomu kookoslastuj
Pähkinärouhetta
Päärynää / hunajamelonia
Viinirypäleitä
Maistuu hyvälle. Nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!