sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Per Petterson En suostu



Per Pettersonin (s. 1952) on norjalainen kirjailija, jonka kolmas suomennettu teos on  En suostu (alkuteos Jeg nekter, 2012). Häneltä on suomennettu aiemmin Hevosvarkaat (2009) ja Kirottu ajan katoava virta (2011).

Per Pettersonin teoksia on kehuttu kirjablogeissa. Odotin löytäväni jotain samaa kuin, mikä minua viehättää Peter Sandtrömin, Joel Haahtelan ja Johan Bargumin teoksissa. Halusin lukea Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa – haasteeseen muutakin kuin dekkareita. Toki luen dekkareitakin.

Kirjan kertojia on useampi, mutta Tommy ja Jim ovat keskiössä, mutta Sirinkin ääni on oleellinen. Lukija joutuu seuraamaan tarkkaavaisena kertojien äänessä oloa. Kukin luku on nimetty keskeisen henkilön mukaan. Kirjan teemoina ovat ystävyys, sisaruus, perheväkivalta, ihmissuhteet sekä ihmisen selviytyminen. Tarina tapahtuu yhden syyspäivän aikana vuonna 2006, vaikka se luotaakin menneisyyteen. En suostu kertoo Tommysta ja Jimistä, norjalaisen maaseutukylän kahdesta pojasta, viisikymppistä miehistä, jotka kohtaavat oslolaisella sillalla kolmenkymmenen vuoden jälkeen.

Jim ja minä pidimme yhtä, olimme aina pitäneet, ja harvoin nähtiin toinen seisoskelevan ulkona ilman toista. …

Naapureiden ei ollut helppo ymmärtää sitä, me kun olimme niin erilaisia, niin erilaista elämää vietimme suljettujen ovien takana iltaisin, mutta me saimme paljon irti erilaisuudesta, eikä siis pitänyt paikkaansa, että vakka kantensa valitsee, kuten monet sanoivat.

En suostu on alakuloinen ja verkkainen kirja, joka elää nykyajassa ja piipahtaa myös Tommyn ja Jimin lapsuuteen ja nuoruuteen 1960- ja -70 luvuille. Tommyn lapsuus oli paljon karumpi kuin Jimin, mutta osat vaihtuvat aikuistumisen myötä. Tommy eli isänsä kanssa ja sisarensa Sirin ja vielä nuorempien kaksosten kanssa. Äiti, Ty Berggren, oli lähtenyt kauaksi pois. Isä oli väkivaltainen lapsiaan kohtaan. Jimi eli äitinsä kanssa paremmissa olosuhteissa. Tommyn isä oli roskakuski, kun Jimin äiti oli opettaja. Jimin elämä kulki aivan toiseen suuntaan hänen sairastuttua kahdeksantoistavuotiaana psyykkisiin ongelmiin. Kaverukset kohtaavat, kun Jim istuu sillalla kalastamassa, ja Tommy ajaa ohi kalliilla uudella autollaan.
…Jimi oli nyt rauhallinen, ja henki kulki vakaasti ja hienosti, ja hän ohitti toisen auton aivan yksinkertaisesti ja helposti ja ajoi alas Mosseveieille ja kääntyi sen juurella oikealle kohti Osloa ja valkoista siltaa ja hän ajateli, tulen kyllä ajoissa sinne minne olen menossa.

Varauksetonta innostusta tämä kirja ei minussa synnytä. Muut ovat ylistäneet vuolaasti tekstin kauneutta, kerrontaa ja suorastaan rakastuneet tekstiin. Kovin ankeiden olosuhteiden kuvaus ei vain koskettanut minua. Ihmisten elo sujui enemmän sattumien kautta kuin tietoisten valintojen. Irrallisuus ja osattomuus korostuvat välittäen aikamme henkeä. Kaikesta huolimatta aion lukea kirjailijan aiemmatkin teokset ja ehkä minäkin löydän ja tavoitan saman ihastuksen kuin muut. Monet ovat kuvanneet, että kaksi aiempaa Pettersonin kirjaa ovat viehättäneet heitä enemmän, joten annan niille mahdollisuuden. Pidin kuitenkin lopun osuudesta, jotain jäi avoimeksi ja jollekin kohtaamiselle jäi mahdollisuus.

Per Petterson En suostu

Otava. 2014. Kirppislöytö eurolla. Kotikirjasto.


Kirja on luettu monissa blogeissa, joten laitan vain muutaman linkin.

Lumiomena

Kirjakaapin kummitus


Osallistun tällä blogin Anna minun lukea enemmän Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteeseen.

4 kommenttia:

  1. Minä pidin tästä, mutta Hevosvarkaista pidin vielä enemmän. Kirottu ajan katoava virta on lukulistallani, eli voinee päätellä, että olen Pettersonin lumoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin halunnut pitää tästä enemmän. Luin tämän ohessa Hoegin Rajatapauksia, joten se ei ainakaan poistanut ankeutta. Odotan, että nuo kaksi vaikuttavat minuun paremmin.

      Poista
  2. Minä olen ihan Pettersonin lumoissa. Kolmesta suomennetusta tämä on mielestäni vaisuin ja huonoin, vaikka romaani onkin huikea. Kirottu ajan katoava virta on väkevä, Hevosvarkaat kaunis ja haikea. Toivottavasti pidät Pettersonin muista kirjoista tätä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin sinua, että pitää lukea muut. Kirottu ajan katoava virta (opinko koskaan tuota nimeä?) minulla on hyllyssä, Hevosvarkaat pitää lainata. Mutta mutta, hyvä kirjahan tuo, mutta Bargum, Haahtela ja Sandström ovat niin mahtavia ja odotin siksi jotain samaa tuntemusta. Valkea kuulas on jo niin täydellinen nimensäkin takia.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!