tiistai 25. huhtikuuta 2017

Malin Persson Giolito Suurin kaikista



Malin Persson Giolito Suurin kaikista
Alkuteos Störst av allt (2016)
Suomennos Tarja Lipponen
Johnny Kniga 2017. Arvostelukappale kustantajalta. Kiitoksin.

Malin Persson Giolito, viime vuoden parhaana ruotsalaisena rikosromaanina palkittu, Suurin kaikista, on oikeussalidraaman muotoon puettu psykologinen trilleri, jossa seurataan kouluampumisesta syytetyn mallioppilaan Maja Norbergin oikeudenkäyntiä. Mitä Maja teki tai jätti tekemättä? Miten mallioppilaasta voi tulla valtakunnan vihatuin teini? Vuodesta 1982 jaetun Ruotsin Dekkariakatemian parhaan ruotsalaisen rikoskirjan palkinnon ensimmäinen saaja oli Persson Gioliton isä, Leif G. W. Persson. Persson Giolito on ensimmäinen toisen polven palkittu.

”Olin koukussa jo ensimmäiseltä sivulta. Jatkoin lukemista kuin hypnotisoituna”, kuvaili Aftonbladetin Ingalill Mossander.


Kyseessä on tosiaan oikeussalidraama, mutta varsinainen juoni hukkuu Majan älyttömään lässytykseen. Teosta markkinoidaan psykolisena trillerinä. Minä kuitenkin luokittelisin kirjan teinityttöjen YA-kirjaksi, sillä kyllästyin älyttömään selittelyyn jo ensimmäisten 20 sivun jälkeen.

4 kommenttia:

  1. Ulla, minä kyllä pidin tästä sinua enemmän, mutta en tiedä, mitä saan aikaiseksi kirjoittaa tästä...

    <3

    VastaaPoista
  2. Tätä olen jo hieman odotellutkin kirjastosta. Kuulostaa mielenkiintoiselta :) Saas nähdä kyllästynkö minä...

    VastaaPoista
  3. Minullekin tämä tuli kustantajalta, mietin otanko,vappuviikonlopun lukemiseksi. Aihe vaikuttaa kiinnostavalta mutta tuo lässytys hieman hirvittää. Pitää katsoa, miltä alku vaikuttaa.

    VastaaPoista
  4. Voi että, jos jätit tämän kesken. Kokonaisuuden kannalta alkupuolen tyttökirjamaisuus on aivan perusteltua.

    VastaaPoista

Ilahduta minua kommentilla!