sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Adam Johnson Orpokodin poika




Kiinnostuin Adam Johnsonin kirjasta Orpokodin poika, koska se voitti arvostetun Pulitzer-palkinnon  vuonna 2013. Orpokodin poika on kertomus nuoren, pohjoiskorealaisen miehen seikkailuista maailman arvoituksellisimmassa ja suljetuimmassa diktatuurissa.   Totta kai lukemiseen innosti juuri tämä pohjoiskorealainen diktatuuri ja Pjongjang. Kirjan on suomentanut Antti Immonen. Alkuperäisteos on The Orphan Master’s Son.

Orpokodin poika jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisen nimi on  Jun Don elämä. Ensimmäisessä osassa seurataan  Jun Don elämää ja varttumista aikuiseksi hänen itsensä kertomana. Toisen osan nimi on Komentaja Gan tunnustukset, jossa Ga, Rakas johtaja ja legendaarinen elokuvanäyttelijätär Sun Moon ovat keskiössä.  Toinen osa avautuu useamman kertojan kautta. Pidin kirjan alkuosasta paljon enemmän kuin jälkiosasta. Jun Donin mielenkiintoinen tarina oli kerrottu hyvin.

Orpokodin poika kertoo Jun Don tarinan. Hänen isänsä oli johtajana Pitkän Huomisen orpokodissa. Hänen kaunis äitinsä noudettiin maakunnasta Pjongjangiin Jun Don ollessa vielä pikkupoika.  Isä ryyppäsi iltaisin ja vain Jun Do sai käydä lohduttamassa häntä. Orpokodin vanhimpana poikana Jun Dolla oli vastuullaan velvollisuuksia, sillä hän annosteli ruoan, osoitti nukkumapaikat ja valitsi uudet nimet. Jun Do oli ainoa poika, joka ei ollut orpo, mutta hänen isänsä ei millään tavoin tahtonut osoittaa suosivansa poikaansa, sillä tämä riisti pojalta talvella kengät ja saattoi polttaa poikaansa savuavan hiilihangon päällä. Isä ei ollut koskaan sallinut kuitenkaan poikansa adoptoimista.

Kaikkien orpojen kohtalona on päätyä armeijan huostaan, joten näin Jun Dostakin tuli neljätoistavuotiaana tunnelisotilas, joka koulutettiin taistelemaan ja sieppaamaan pimeydessä, ja täältä upseeri So löytää hänet. Jun Do matkusti junalla itään, itään Cholhwangin satamaan. Hän päätyy ammattimaiseksi ihmisten sieppaajaksi, ja opettelee englannin ja riittävän japanin. Hän pyrkii selviytymään alati vaihtuvien sääntöjen, mielivaltaisen väkivallan ja esimiestensä käsittämättömien vaatimusten ristitulessa.  Johnson kuvaa käskyvaltaisessa diktatuurissa yksilön toimimista, alistumista ja selviytymistä.

Minun aikanani meillä oli käytössämme kokonainen osasto ja määrärahoja. Tarkoitan nyt pikavenettä ja tainnutusasetta. Me väijyimme, soluttauduimme ja kärkyimme tilaisuutta. Emme siepanneet koskaan perheellisen näköisiä emmekä ikinä lapsia. Minulla oli eläkkeelle jäädessäni puhtaat paperit. Mutta katsokaa minua nyt. Olen varmaan ainoa, joka on jäljellä. Lyön vetoa, etteivät he enää löytäneet ketään muuta, joka vielä muistaa tämän homman.”

Pohjois-Korean vallanpitäjät panevat merkille Jun Don uskollisuuden, ja hän pääsee delegaation mukana  Yhdysvaltoihin  ajautuen yhä syvemmälle mielipuoliseen poliittiseen peliin. Hän yrittää uhkarohkeasti petkuttaa itse Rakasta Johtajaa Kim Jong-ilia.

Orpokodin pojassa on jokin outo viehätyksensä, se on vetävästi kirjoitettu.  Luin kirjan sen raakuudesta huolimatta. Adam Johnson on sanonut tehneensä siihen vuosien taustatyön, ja siltä se vaikuttaa. Toisin sanoen, minusta kirja on todentuntuinen ja vakuuttava, mutta minulla ei ole mitään käsitystä asiasta, kuten ei ole useimmilla muillakaan.  Vasta viime vuosina lehdistö ja rohkeat matkailijat ovat välittäneet tietoa ja näytelmänoloisia matkareportaaseja tästä diktatuurista. 

Orpokodin poika on trillerimäinen kertomus suljetusta diktatuurista, jota leimaa  kidutukset, vankileirit, kuulustelut, korruptio ja julmuudet, mutta josta löytyy myös toveruutta, ja kuten kaikkialla maailmassa elämään sisältyy myös kauneuden hetkiä ja rakkautta. Raaka ja väkivaltainen dekkari tai hyisin Kingin dekkari on kuin kevein chick-lit romaani, jos niitä vertaa Orpokodin poikaan sillä pienellä varauksella, että Adam Johnsonin mielikuvitus ei ole lähtenyt mielettömään absurdiin laukkaan, vaan hän on tavoittanut edes pikkuriikkisen totuutta hyvin totalitäärisen yhteiskunnan elämänmenosta. Kaikki vain siksi, että edelliset eivät ole totta. Tämän takia tällä kirjalla on myös humanitääriset tavoitteensa. Teos on tietenkin fiktiivinen, joten sitä ei voi ottaa dokumentaarisena tekstinä, vaikka kirjailija on vieraillut Pohjois-Koreassa.

Adam Johnson opettaa luovaa kirjoittamista Stanfordin yliopistossa.

Adam Johnson Orpokodin poika
Alligaattori Kustannus 2014. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!